Ihmiset elävät tyytyväisinä tai tyytymättöminä nykyisenlaista elämäänsä varmoina siitä, että taloudella on omat lakinsa, joiden ymmärtämiseen tarvitaan talouden asiantuntijoita. Kunnioitus tätä omalakisuutta kohtaan lähentelee uskonnollisuutta. Muun muassa tiedotusvälineet ovat alkaneet panna yhä enemmän painoa markkinatalouden tilaa, muutoksia, luotettavuutta ja ’tahtoa’ koskeville arvioille. Erilaisia henkilöimisen muotoja näkee ja kuulee joka puolella. ”Dollari on kroonisesti sairas.” ”Mitä markkinat tahtovat?” ”Markkinavoimat ovat nyt tyytyväisiä.”
Uskonnolliseen suhtautumiseen sopii huonosti aktiivinen pyrkimys muutokseen. Yrityksiä on ollut monia, sekä filosofisia ja uskonnollisia että käytännöllisiä. Onkohan mikään muu muuttunut, vain kapitalismikriittisyyden historia on saanut uusia lukuja.
Kapitalistinen elämänmuoto on samanaikaisesti levinnyt maailmanuskonnon tavoin kaikkiin uusiin ja vanhoihin kulttuureihin.
Jo Aristoteles opetti, että omaisuutta kartuttava individualismi on kahdella tavalla epäeettistä. Ei ole hyväksyttävää, että kukaan rohmuaa enemmän kuin kohtuuden mukaan tarvitsee, eikä myöskään voida hyväksyä yksilöiden irrottautumista yhteisestä taloudellisesta, kulttuurisesta ja poliittisesta vastuullisuudesta. Jeesus, muutama vuosisata myöhemmin, totesi: "Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” Evankeliumin kertoja jatkaa: ”Fariseukset kuulivat kaiken tämän. He olivat rahanahneita, ja niinpä he ivailivat Jeesusta.”
Nyt mammona-aate jo omaksutaan pelastussanomana. ’Asiantuntijoiden’ mukaan taloudellisen toiminnan tärkein, jopa ainoa, tavoite on tuottaa voittoa. Parhaiten tämä onnistuu siirtämällä talousyksiköt maihin, joissa tuotantotekijät ovat halpoja, tai sitten suorastaan virtuaaliseen muotoon suoraan verkkoon. Mammonan palvonnan uusin nimi on globalisaatio.
Uskonto saatetaan määritellä ns. perimmäisen huolenaiheen kautta, järjestelmänä joka vastaa ihmisen elämää koskeviin perustavanlaatuisiin kysymyksiin. Tässä määritelmässä on ongelmana, että tällöin uskontoa on mahdoton erottaa muista maailmankatsomuksellisista järjestelmistä kuten poliittisista ideologioista. Näin käy väitteelle, että kapitalismi on maailmanuskonto.
Sekä kapitalismin että uskonnon olemus on ideologinen, ne ovat ajatusten ja uskomusten järjestelmiä ja intuitiivisia näkemyksiä maailmasta, vaikka kuvaukset niistä esitetään ikään kuin tieteellisinä faktoina. Molemmat vaativat arvostusta totuutena ja maailmaa yhdistävänä elämäntapana. Kapitalistisessa maailmassa uskonto, ainakin kristinusko, on voimakkaasti taipunut hyväksymään kilpailevan ideologian, mammonan eli kapitalismin perusehdot.
Valtiokirkkojen hiljaisella hyväksynnällä valtauskontomme, globaalin kapitalismin, keskeiset arvot ovat muodostuneet yleiseksi moraalikoodiksi: Minä ensin. Itsekkyys on hyvä yrittäjyyden moottori. Kulutus on hyve (ei siis köyhyys, ei siveys, kuten munkeilla). Kuuliaisuus talouden ehdoille on hyve (siis ei Jumalalle, kuten munkeilla). Taloudelliset arvot ovat tosia, pyhiä ja yleismaailmallisia. Kansainvälinen kilpailukyky on pyhä. Yritykset ovat vain voiton tuottamista varten, eivät esimerkiksi tarpeellisten hyödykkeitten valmistamisen. Palkkatyössä itsensä uhraaminen on jokaisen kutsumus, ei suinkaan lähimmäisen palveleminen, kuten vielä Luther yritti opettaa. Laillinen, vallitseva yhteiskuntajärjestys ensin, sitähän kirkkokin on ’aina’ tukenut.
Tältä pohjalta on noussut ilmiöitä, jotka saattaisivat hämmentää eräitä aikansa uskonpuhdistajia, kuten Jeesusta ja Lutheria. Näinkö vähän puhdas usko on maailmaa muuttanut? Jumalana on ’markkina’, jonka tahtoa koetetaan arvailla. Papistona toimivat talousoppineet. Laki ja evankeliumi kuullaan talousuutisissa. Pelastussanoma kertoo, että rahalla saa kaikkea. Perkeleen nimi on kommunismi, fasismi, islam ja terrorismi, vuoron perään, aikakaudesta riippuen. Iltahartauksia ovat mm lottoarvonnat. Pyhiä rakennuksia ovat pankit ja kirkon näköiset hypermarketit. Lepopäivän pyhittäminen kauppojen aukiololla on jo pitkällä. Tabuksi on tullut: Älä turhaan lausu rahan nimeä; varsinkaan isosta rahasta ei sovi ääneen lausua kaikkia nollia. Raha on fetissi, taikavoimainen eloton esine. Uusia pyhimyksiä ovat esim. Bill Gates, George Soros. Kirkolliskokouksena toimii G20. Herätyskokouksia ovat esim. megatähtien show´t, Formula 1. Finanssikapitalismi eli pörssipeli muuttaa aineettomat bitit kullaksi – alkemia on vihdoin onnistunut tavoitteessaan!
Globalisaatio, talouden, kulttuurin (myös uskontojen), politiikan ym. leviäminen ympäri maailman ja niiden samankaltaistuminen tähän asti eristäytyneissä ja eristetyissä maissa voisi olla tasa-arvoistava tekijä, jos leviämässä olisivat lähinnä myönteiset piirteet. Kapitalistinen globalisaatio tapahtuu kuitenkin nyt kuten ennenkin suurten valtioiden ja talousblokkien johdolla ja yhä enemmän riippumattomana kaikista valtioiden keskinäisistä sopimuksista. Käytännössä keskittynyt raha sanelee koko ’sivistyneen maailman’ elinehdot. Pääoma hakeutuu halvimpiin eli köyhimpiin maihin eikä ole kiinnostunut niiden omasta kulttuurista, uskonnosta tai poliittisesta järjestelmästä, kunhan ne tukevat pääomien tuottavuutta. Kansainväliset yrityksen valtaavat myös köyhien maiden markkinat ja kykenevät kilpailemaan markkinoilta pois alkuperäiskulttuurin elinkeinot. Tätähän se sivistys käytännössä on ollut.
Globalisaation jumala on yksi, kaikkivaltias mammona! Pelastavaa rahaa on jaossa pieniä lusikallisia köyhille ja suurina palkkioina niille, joilla on paljon ennestään. Mukaan pääsee joitakin uusia onnistujia ja lottovoittajia, jotta kaikilla säilyy usko siihen, että suuri onni voi kohdata ketä vain – vaikka massaihmisiä tarvitaan ainoastaan rahoittajiksi.
Mammonauskonto on julma, jopa verinen. Sodat ovat tärkein maailman vallan uudelleenjärjestämisen ja ylläpitämisen väline. Niihin tarvitaan valtavasti rahaa, mutta toisaalta niiden tuottavuus (voittajalle) on huippuluokkaa. Siksi kaikkinaiset rauha-alkuiset liikkeet ja yhdistykset ovat kunnon kansalaisten näkökulmasta epäilyttäviä.
Tämän uskonnon uhreja ovat myös miljoonat kaupoissa häviävät osapuolet, konkurssin kokeneet ja yhteiskunnan yhä vähenevän toimeentulotuen varaan joutuneet. Pelkoa ja syyllisyyttä lietsotaan tahallisesti, jotta kuuliaisuus säilyisi.
Talouspapisto lohduttaa ja kehottaa toivomaan ja ahkeroimaan. Tunteita ja mielikuvia virittelemällä pyritään elvyttämään kulutusta, jotta pääoman tuotto ei vain laskisi. On tärkeätä, että usko säilyy epävarmoinakin aikoina, muuten voidaan joutua puuttumaan kenties perustaviinkin seikkoihin. Ihmiset saattaisivat joutua itse käyttämään valtaa omassa elämässään, mikä epäilemättä olisi vallankumouksellista.
Aktiivinen muutostyö
Muutos on tarpeen. Muutoksen onnistumiselle on toivoa. Mieluummin ohjattu muutos kuin katastrofin pakottama. Jos Jumalaan uskoville Raamatussa julistetaankin toivoa, se ei merkitse kehotusta odotella passiivisena. Päin vastoin, Raamattu patistaa usein jyrkin sanoin vallan käyttäjiä ja eettisesti laiskoja alamaisia täyskäännökseen. Muutos on meidän käsissämme.
Saksalainen professori Ulrich Duchrow, teologian ja kansantalouden asiantuntija, ekumeenisen liberalismikriittisen Kairos Europa-liikkeen kantava hahmo, on kirjoittanut tästä aiheesta kirjan Alternatives to Global Capitalism. Siinä hän kuvaa markkinatalouden levittäytymistä maailmanlaajaksi omalakiseksi valtapiiriksi ja rinnastaa sen Vanhassa testamentissa keskeisenä esiintyvään totalitarismiin, jonka loivat oman maan ja vieraitten maitten talousmahdit. Kirjassaan Duchrow päätyy rakentavaan muutosohjelmaan, joka perustuu pienimuotoisten vaihtoehtotalouksien verkostoitumiseen. Hän uskoo, että ilman väkivaltaa, alhaalta käsin, myös laajat taloudelliset rakenteet voidaan saada demokraattiseen valvontaan ja niiden suunta voidaan kääntää ihmisten ja luomakunnan täyttä elämää puolustaviksi.
Muutos ei ole vain mahdollinen, vaan myös velvollisuus, ainakin niille, jotka pyrkivät elämään kristillisesti. Voin yhtyä Duchrowin päämäärään, muutos on saatava globaalin kapitalismin yksinvaltaan. Mutta millainen muutos? Muutos mitä kohti? Siitä hänen kirjassaan on kysymys. Hän osoittaa, että ongelma ja muutoksen tarve eivät ole vain nykyaikaa, vaikka mittasuhteet toki ovat ennen näkemättömät. Jo noin 500-800 vuotta ennen ajanlaskumme alkua useat Raamatun profeetat kiinnittivät kansan huomion samoihin asioihin.
Kristittyjenkin piiristä nouse monia kriittisiä ääniä raamatullista kapitalismin arvostelua kohtaan ja etenkin sen soveltamiseen nykymaailmaan. Suomalainen yrittäjä saattaa sanoa, että on helppoa kertoa, miten rahaa kristillisesti tulisi jakaa. Mutta miten sitä tehdään, niin että on mistä jakaa? Jos halutaan astua sivuun kapitalistisesta talouden oravanpyörästä, tämä kysymys tulee väistämättä vastaan. Vaikka sanotaankin, ettei ole pakko jatkuvasti kasvattaa taloutta, vaan kulutus ja tuotanto saakin kohtuullistua, jäljelle jää silti ydinkysymys: kuinka talous tehdään sekä kannattavaksi että oikeudenmukaiseksi?
Ihmisten itsensä, ’tavallisten ihmisten’, aloittama ja ylläpitämä muutos kohti kohtuullista ja elämää kunnioittavaa kulutusta, vaatii erittäin voimakasta päämäärätietoisuutta. Kuluttajia ohjataan, manipuloidaankin, aivan päinvastaiseen toimintaan. Suurena löytönä Suomen hallitus markkinoi talouslaman uhatessa, että kaikkien olisi kulutettava enemmän, erityisesti kotimaisia tuotteita ja palveluja, että työllisyys turvattaisiin. Jonkin ajan kuluttua julkisuudessa ilmoitettiinkin, että kotimaisen kulutus on laskenut pelättyä vähemmän. Tämän vaikutusta työllisyyteen ei sen sijaan voitu osoittaa.
Vähenemisessäkin on muutosvoimaa. Raamatulle on tyypillistä, että voimakkaat, toivorikkaat kehotukset liittyvät kaikkein epätoivoisimpiin tilanteisiin, esimerkiksi juutalaisten pakkosiirtolaisuuteen tai Jeesuksen viimeisiin päiviin. Taloudellisen kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden edellyttämä kulutuksen väheneminen on kuitenkin pysyvä asia. Toivo on vähenemisessä itsessään, ei siinä, että saavutettaisiin taas entinen ja kasvava elintaso. Juuri vähentyneiden resurssien aikana luovuus usein vahvistuu. Suomalaisten sota-ajan kokemukset kertovat tästä, vaikka tietenkään sodan muita puolia ei kukaan kaipaakaan.
Teoreettisessa keskustelussa on haettu käsitteitä, joilla korvattaisiin bruttokansantuotteen usein harhaanjohtavat mittaukset. Kasvu ei korreloi tyytyväisyyden kanssa, mikä näkyy siinäkin, että ihmiset käyttävät säästönsä kasvun kasvattamiseen. Käsite ’degrowth’ on muodostunut vähentämisen symboliksi uudessa ’tyytymisen taloustieteessä’, jossa haetaan vaurautta ilman kasvua. Tällainen vauraus perustuu totutuista poikkeaviin arvoihin, kuten kukoistuksen ja inhimillisyyden vaikeasti mitattaviin suureisiin. Vastaväite, että yhteiskuntaa, jossa ei ole talouskasvua, ei voida hallita, on paljastava. Motivaatio näin väittävällä ei olekaan ihmisten ja luonnon hyvinvointi, vaan niiden valta, joilla on halu hallita kokonaisuutta. Toisaalta, niin kaunan kuin muuta vaihtoehtoa ei ole konkreettisesti olemassa, miljoonat työttömät haluavat luottaa tulevaisuuteen – siis talouskasvun armoon heitäkin kohtaan.
Aktiivisesti ei kannata hakea kriisejä, vaikka niillä on myönteinenkin vaikutuksensa ihmisten omatoimisuuteen ja luovuuteen. Aktiivisesti tavoitellut muutokset pyrkivät sen sijaan estämään kriisien syntyä jo ennalta. Ongelmana vain on, että me nykyisen elämäntavan sokaisemana ihmiset tavoittelemme lyhytjänteistä mielihyvää itsellemme, ajattelematta tuhlailevan elämäntavan vaikutuksia osattomien, ihmisten tai luonnon eliöiden, tulevaisuuteen.
Saatamme pelätä, että mikäli päästämme otteemme irtoamaan taloudellisesta kilpailusta, joudummekin itse riistettyjen joukkoon. Niin ei tarvitse tapahtua, jos pysymme luovina ja aktiivisina – ja pysymme yhdessä samaan pyrkivien kanssa. Kristityn kannattaa varoa myös alistuvan nöyryyden hyväksikäyttäjiä. Heitä on kirkoissa ja seurakunnissa, kenties enemmän kuin muissa yhteisöissä. Aktiivinen muutos on voimannäyte, vaikkakaan ei väkivaltaisuuden, ei alistumista toisten lakeijaksi. Me emme ole yksin. Me elämme monella tavoin suhteessa toisiin, niin ihmisiin kuin luontoonkin. Näiden suhteiden ohjailu on kuitenkin omissa käsissämme.
Mitä olisi vapautuksen teologia nyt, meille, minulle? Talouslama tarjoaa tilaisuuden hallittuun alasajoon, vapautusta kulutuksen ja turhan työn, sirkushuvien orjuudesta. Se tarjoaa vapautta keskittää voimavarat hyvinvoinnin oikeudenmukaiseen jakamiseen sekä paikallisesti että kansainvälisesti. Samalla aikaansaadaan pientä lievitystä luomakunnan orjuuteen. Erkki Niinivaara kysyi jo 1970-luvulla: ”Miten ihminen voisi olla vapaa sekä näkemään, mitä kussakin tilanteessa on tehtävä että myös vapaa toimimaan?” Hänen toivonsa perustuu seuraavaan paavalilaiseen uskon tunnustamiseen: ”Olevaisuudessa on sydän, rakkauden kaikkivalta, jonka esiin murtautumisen odotuksessa koko luomakunta parhaillaan huokaa, synnytystuskissa.”
Saksalainen professori Ulrich Duchrow, teologian ja kansantalouden asiantuntija, ekumeenisen liberalismikriittisen Kairos Europa-liikkeen kantava hahmo, on kirjoittanut tästä aiheesta kirjan Alternatives to Global Capitalism. Siinä hän kuvaa markkinatalouden levittäytymistä maailmanlaajaksi omalakiseksi valtapiiriksi ja rinnastaa sen Vanhassa testamentissa keskeisenä esiintyvään totalitarismiin, jonka loivat oman maan ja vieraitten maitten talousmahdit. Kirjassaan Duchrow päätyy rakentavaan muutosohjelmaan, joka perustuu pienimuotoisten vaihtoehtotalouksien verkostoitumiseen. Hän uskoo, että ilman väkivaltaa, alhaalta käsin, myös laajat taloudelliset rakenteet voidaan saada demokraattiseen valvontaan ja niiden suunta voidaan kääntää ihmisten ja luomakunnan täyttä elämää puolustaviksi.
Muutos ei ole vain mahdollinen, vaan myös velvollisuus, ainakin niille, jotka pyrkivät elämään kristillisesti. Voin yhtyä Duchrowin päämäärään, muutos on saatava globaalin kapitalismin yksinvaltaan. Mutta millainen muutos? Muutos mitä kohti? Siitä hänen kirjassaan on kysymys. Hän osoittaa, että ongelma ja muutoksen tarve eivät ole vain nykyaikaa, vaikka mittasuhteet toki ovat ennen näkemättömät. Jo noin 500-800 vuotta ennen ajanlaskumme alkua useat Raamatun profeetat kiinnittivät kansan huomion samoihin asioihin.
Kristittyjenkin piiristä nouse monia kriittisiä ääniä raamatullista kapitalismin arvostelua kohtaan ja etenkin sen soveltamiseen nykymaailmaan. Suomalainen yrittäjä saattaa sanoa, että on helppoa kertoa, miten rahaa kristillisesti tulisi jakaa. Mutta miten sitä tehdään, niin että on mistä jakaa? Jos halutaan astua sivuun kapitalistisesta talouden oravanpyörästä, tämä kysymys tulee väistämättä vastaan. Vaikka sanotaankin, ettei ole pakko jatkuvasti kasvattaa taloutta, vaan kulutus ja tuotanto saakin kohtuullistua, jäljelle jää silti ydinkysymys: kuinka talous tehdään sekä kannattavaksi että oikeudenmukaiseksi?
Ihmisten itsensä, ’tavallisten ihmisten’, aloittama ja ylläpitämä muutos kohti kohtuullista ja elämää kunnioittavaa kulutusta, vaatii erittäin voimakasta päämäärätietoisuutta. Kuluttajia ohjataan, manipuloidaankin, aivan päinvastaiseen toimintaan. Suurena löytönä Suomen hallitus markkinoi talouslaman uhatessa, että kaikkien olisi kulutettava enemmän, erityisesti kotimaisia tuotteita ja palveluja, että työllisyys turvattaisiin. Jonkin ajan kuluttua julkisuudessa ilmoitettiinkin, että kotimaisen kulutus on laskenut pelättyä vähemmän. Tämän vaikutusta työllisyyteen ei sen sijaan voitu osoittaa.
Vähenemisessäkin on muutosvoimaa. Raamatulle on tyypillistä, että voimakkaat, toivorikkaat kehotukset liittyvät kaikkein epätoivoisimpiin tilanteisiin, esimerkiksi juutalaisten pakkosiirtolaisuuteen tai Jeesuksen viimeisiin päiviin. Taloudellisen kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden edellyttämä kulutuksen väheneminen on kuitenkin pysyvä asia. Toivo on vähenemisessä itsessään, ei siinä, että saavutettaisiin taas entinen ja kasvava elintaso. Juuri vähentyneiden resurssien aikana luovuus usein vahvistuu. Suomalaisten sota-ajan kokemukset kertovat tästä, vaikka tietenkään sodan muita puolia ei kukaan kaipaakaan.
Teoreettisessa keskustelussa on haettu käsitteitä, joilla korvattaisiin bruttokansantuotteen usein harhaanjohtavat mittaukset. Kasvu ei korreloi tyytyväisyyden kanssa, mikä näkyy siinäkin, että ihmiset käyttävät säästönsä kasvun kasvattamiseen. Käsite ’degrowth’ on muodostunut vähentämisen symboliksi uudessa ’tyytymisen taloustieteessä’, jossa haetaan vaurautta ilman kasvua. Tällainen vauraus perustuu totutuista poikkeaviin arvoihin, kuten kukoistuksen ja inhimillisyyden vaikeasti mitattaviin suureisiin. Vastaväite, että yhteiskuntaa, jossa ei ole talouskasvua, ei voida hallita, on paljastava. Motivaatio näin väittävällä ei olekaan ihmisten ja luonnon hyvinvointi, vaan niiden valta, joilla on halu hallita kokonaisuutta. Toisaalta, niin kaunan kuin muuta vaihtoehtoa ei ole konkreettisesti olemassa, miljoonat työttömät haluavat luottaa tulevaisuuteen – siis talouskasvun armoon heitäkin kohtaan.
Aktiivisesti ei kannata hakea kriisejä, vaikka niillä on myönteinenkin vaikutuksensa ihmisten omatoimisuuteen ja luovuuteen. Aktiivisesti tavoitellut muutokset pyrkivät sen sijaan estämään kriisien syntyä jo ennalta. Ongelmana vain on, että me nykyisen elämäntavan sokaisemana ihmiset tavoittelemme lyhytjänteistä mielihyvää itsellemme, ajattelematta tuhlailevan elämäntavan vaikutuksia osattomien, ihmisten tai luonnon eliöiden, tulevaisuuteen.
Saatamme pelätä, että mikäli päästämme otteemme irtoamaan taloudellisesta kilpailusta, joudummekin itse riistettyjen joukkoon. Niin ei tarvitse tapahtua, jos pysymme luovina ja aktiivisina – ja pysymme yhdessä samaan pyrkivien kanssa. Kristityn kannattaa varoa myös alistuvan nöyryyden hyväksikäyttäjiä. Heitä on kirkoissa ja seurakunnissa, kenties enemmän kuin muissa yhteisöissä. Aktiivinen muutos on voimannäyte, vaikkakaan ei väkivaltaisuuden, ei alistumista toisten lakeijaksi. Me emme ole yksin. Me elämme monella tavoin suhteessa toisiin, niin ihmisiin kuin luontoonkin. Näiden suhteiden ohjailu on kuitenkin omissa käsissämme.
Mitä olisi vapautuksen teologia nyt, meille, minulle? Talouslama tarjoaa tilaisuuden hallittuun alasajoon, vapautusta kulutuksen ja turhan työn, sirkushuvien orjuudesta. Se tarjoaa vapautta keskittää voimavarat hyvinvoinnin oikeudenmukaiseen jakamiseen sekä paikallisesti että kansainvälisesti. Samalla aikaansaadaan pientä lievitystä luomakunnan orjuuteen. Erkki Niinivaara kysyi jo 1970-luvulla: ”Miten ihminen voisi olla vapaa sekä näkemään, mitä kussakin tilanteessa on tehtävä että myös vapaa toimimaan?” Hänen toivonsa perustuu seuraavaan paavalilaiseen uskon tunnustamiseen: ”Olevaisuudessa on sydän, rakkauden kaikkivalta, jonka esiin murtautumisen odotuksessa koko luomakunta parhaillaan huokaa, synnytystuskissa.”
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
