Aktiivinen muutostyö

Muutos on tarpeen. Muutoksen onnistumiselle on toivoa. Mieluummin ohjattu muutos kuin katastrofin pakottama. Jos Jumalaan uskoville Raamatussa julistetaankin toivoa, se ei merkitse kehotusta odotella passiivisena. Päin vastoin, Raamattu patistaa usein jyrkin sanoin vallan käyttäjiä ja eettisesti laiskoja alamaisia täyskäännökseen. Muutos on meidän käsissämme.

Saksalainen professori Ulrich Duchrow, teologian ja kansantalouden asiantuntija, ekumeenisen liberalismikriittisen Kairos Europa-liikkeen kantava hahmo, on kirjoittanut tästä aiheesta kirjan Alternatives to Global Capitalism. Siinä hän kuvaa markkinatalouden levittäytymistä maailmanlaajaksi omalakiseksi valtapiiriksi ja rinnastaa sen Vanhassa testamentissa keskeisenä esiintyvään totalitarismiin, jonka loivat oman maan ja vieraitten maitten talousmahdit. Kirjassaan Duchrow päätyy rakentavaan muutosohjelmaan, joka perustuu pienimuotoisten vaihtoehtotalouksien verkostoitumiseen. Hän uskoo, että ilman väkivaltaa, alhaalta käsin, myös laajat taloudelliset rakenteet voidaan saada demokraattiseen valvontaan ja niiden suunta voidaan kääntää ihmisten ja luomakunnan täyttä elämää puolustaviksi.

Muutos ei ole vain mahdollinen, vaan myös velvollisuus, ainakin niille, jotka pyrkivät elämään kristillisesti. Voin yhtyä Duchrowin päämäärään, muutos on saatava globaalin kapitalismin yksinvaltaan. Mutta millainen muutos? Muutos mitä kohti? Siitä hänen kirjassaan on kysymys. Hän osoittaa, että ongelma ja muutoksen tarve eivät ole vain nykyaikaa, vaikka mittasuhteet toki ovat ennen näkemättömät. Jo noin 500-800 vuotta ennen ajanlaskumme alkua useat Raamatun profeetat kiinnittivät kansan huomion samoihin asioihin.

Kristittyjenkin piiristä nouse monia kriittisiä ääniä raamatullista kapitalismin arvostelua kohtaan ja etenkin sen soveltamiseen nykymaailmaan. Suomalainen yrittäjä saattaa sanoa, että on helppoa kertoa, miten rahaa kristillisesti tulisi jakaa. Mutta miten sitä tehdään, niin että on mistä jakaa? Jos halutaan astua sivuun kapitalistisesta talouden oravanpyörästä, tämä kysymys tulee väistämättä vastaan. Vaikka sanotaankin, ettei ole pakko jatkuvasti kasvattaa taloutta, vaan kulutus ja tuotanto saakin kohtuullistua, jäljelle jää silti ydinkysymys: kuinka talous tehdään sekä kannattavaksi että oikeudenmukaiseksi?

Ihmisten itsensä, ’tavallisten ihmisten’, aloittama ja ylläpitämä muutos kohti kohtuullista ja elämää kunnioittavaa kulutusta, vaatii erittäin voimakasta päämäärätietoisuutta. Kuluttajia ohjataan, manipuloidaankin, aivan päinvastaiseen toimintaan. Suurena löytönä Suomen hallitus markkinoi talouslaman uhatessa, että kaikkien olisi kulutettava enemmän, erityisesti kotimaisia tuotteita ja palveluja, että työllisyys turvattaisiin. Jonkin ajan kuluttua julkisuudessa ilmoitettiinkin, että kotimaisen kulutus on laskenut pelättyä vähemmän. Tämän vaikutusta työllisyyteen ei sen sijaan voitu osoittaa.

Vähenemisessäkin on muutosvoimaa. Raamatulle on tyypillistä, että voimakkaat, toivorikkaat kehotukset liittyvät kaikkein epätoivoisimpiin tilanteisiin, esimerkiksi juutalaisten pakkosiirtolaisuuteen tai Jeesuksen viimeisiin päiviin. Taloudellisen kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden edellyttämä kulutuksen väheneminen on kuitenkin pysyvä asia. Toivo on vähenemisessä itsessään, ei siinä, että saavutettaisiin taas entinen ja kasvava elintaso. Juuri vähentyneiden resurssien aikana luovuus usein vahvistuu. Suomalaisten sota-ajan kokemukset kertovat tästä, vaikka tietenkään sodan muita puolia ei kukaan kaipaakaan.

Teoreettisessa keskustelussa on haettu käsitteitä, joilla korvattaisiin bruttokansantuotteen usein harhaanjohtavat mittaukset. Kasvu ei korreloi tyytyväisyyden kanssa, mikä näkyy siinäkin, että ihmiset käyttävät säästönsä kasvun kasvattamiseen. Käsite ’degrowth’ on muodostunut vähentämisen symboliksi uudessa ’tyytymisen taloustieteessä’, jossa haetaan vaurautta ilman kasvua. Tällainen vauraus perustuu totutuista poikkeaviin arvoihin, kuten kukoistuksen ja inhimillisyyden vaikeasti mitattaviin suureisiin. Vastaväite, että yhteiskuntaa, jossa ei ole talouskasvua, ei voida hallita, on paljastava. Motivaatio näin väittävällä ei olekaan ihmisten ja luonnon hyvinvointi, vaan niiden valta, joilla on halu hallita kokonaisuutta. Toisaalta, niin kaunan kuin muuta vaihtoehtoa ei ole konkreettisesti olemassa, miljoonat työttömät haluavat luottaa tulevaisuuteen – siis talouskasvun armoon heitäkin kohtaan.

Aktiivisesti ei kannata hakea kriisejä, vaikka niillä on myönteinenkin vaikutuksensa ihmisten omatoimisuuteen ja luovuuteen. Aktiivisesti tavoitellut muutokset pyrkivät sen sijaan estämään kriisien syntyä jo ennalta. Ongelmana vain on, että me nykyisen elämäntavan sokaisemana ihmiset tavoittelemme lyhytjänteistä mielihyvää itsellemme, ajattelematta tuhlailevan elämäntavan vaikutuksia osattomien, ihmisten tai luonnon eliöiden, tulevaisuuteen.

Saatamme pelätä, että mikäli päästämme otteemme irtoamaan taloudellisesta kilpailusta, joudummekin itse riistettyjen joukkoon. Niin ei tarvitse tapahtua, jos pysymme luovina ja aktiivisina – ja pysymme yhdessä samaan pyrkivien kanssa. Kristityn kannattaa varoa myös alistuvan nöyryyden hyväksikäyttäjiä. Heitä on kirkoissa ja seurakunnissa, kenties enemmän kuin muissa yhteisöissä. Aktiivinen muutos on voimannäyte, vaikkakaan ei väkivaltaisuuden, ei alistumista toisten lakeijaksi. Me emme ole yksin. Me elämme monella tavoin suhteessa toisiin, niin ihmisiin kuin luontoonkin. Näiden suhteiden ohjailu on kuitenkin omissa käsissämme.

Mitä olisi vapautuksen teologia nyt, meille, minulle? Talouslama tarjoaa tilaisuuden hallittuun alasajoon, vapautusta kulutuksen ja turhan työn, sirkushuvien orjuudesta. Se tarjoaa vapautta keskittää voimavarat hyvinvoinnin oikeudenmukaiseen jakamiseen sekä paikallisesti että kansainvälisesti. Samalla aikaansaadaan pientä lievitystä luomakunnan orjuuteen. Erkki Niinivaara kysyi jo 1970-luvulla: ”Miten ihminen voisi olla vapaa sekä näkemään, mitä kussakin tilanteessa on tehtävä että myös vapaa toimimaan?” Hänen toivonsa perustuu seuraavaan paavalilaiseen uskon tunnustamiseen: ”Olevaisuudessa on sydän, rakkauden kaikkivalta, jonka esiin murtautumisen odotuksessa koko luomakunta parhaillaan huokaa, synnytystuskissa.”